Albaaniperheen tarina

Valitsetko luettavia kirjoja niin, että tarkistat viimeisestä luvusta, onko tarinalla onnellinen loppu? Minusta saa varmemmin elokuvaseuraa, jos voi vakuuttaa, että elokuva on juuri minulle sopiva. Tämä tarkoittaa sitä, että lopussa paistaa Happy end, onnellinen loppu.

Pajtim Statovcin menestyksekäs esikoisromaani Kissani Jugoslavia (2014) on sovitettu Kansallisteatterin lavalle. Se on kasvutarina eri kulttuurien väliin jäävistä ihmisistä, perhesuhteista sekä oman paikan etsimisestä ja todellisen rakkauden löytymisestä. Onneakin on siis tiedossa.

Helpolla ei katsoja kuitenkaan pääse. Kulttuurien erot lyövät kasvoille ja kipeät ovat kasvukivut niin tulijoilla kuin vastaanottajilla. Tiet ovat mutkaiset Kosovosta kohti onnen maita. Statovci on osannut kuvata hyvin tuota matkaa. Statovcin oma perhe on muuttanut Kosovosta Suomeen Pajtimin ollessa kaksivuotias. Kuinka paljon hän on hyödyntänyt romaanissaan omakohtaisia kokemuksia jää arvailujen varaan.

Willensaunan näyttämön neljä näyttelijää kertoivat tarinaa vahvasti ja uskottavasti. Hetkeksikään ote ei herpaantunut vaan katsojat pidettiin imussa mukana. Varsinkin Toni Harjajärvi pääroolissa Bekiminä kannatteli hienosti yhteistä kulkua. Vaikka aihe on raskas, niin monella tavalla onnellinen loppu antoi toiveita paremmasta huomisesta ja uudesta mahdollisuudesta. Kansallisteatterin näytelmä haastoi hyvällä tavalla miettimään, mikä on minun vastuuni ja osani siitä, että mahdollisimman monella tarinalla on onnellinen loppu.

Teatterielämyksen tarjosi Kansallisteatteri ja valokuvat Tommi Mattila.

Mainokset

Karamazovit tyrmäsivät

Liian pitkä on liian pitkä ja jos punainen lanka katoaa, niin silloin ei auta mikään. Kansallisteatterin Karamazovin veljekset ei ollut tehty minua varten. Seela Sella ja Hannu-Pekka Björkman olivat taidokkaita, mutta hekään eivät pystyneet kannattelemaan Dostojevskin klassikon punaisia lankoja käsissään. Ohjaaja Samuli Reunanen oli löytänyt esitykseen paljon lupaavia elementtejä, mutta niitä oli minulle yksinkertaisesti liikaa ja yli kolmen tunnin esitys puudutti jo ennen puolta väliä. Ensi kerralla ei kannata yrittää parantaa koko maailmaa vaan pieni pala riittää, jos minulta kysytään… Vaikka näyttämöllä pomppivat lihaksikkaat duracell-puput ja viriilit nuoret näyttelijät, niin minä en jaksanut innostua. Vanhasta flyygelinraadosta näyttämölle rakennettu soitin oli kuin kalevalainen hauen leukaluusta rakennettu musiikkikone, hauska yksityiskohta. Esityksessä käytettiin seinälle heijastettua reaaliaikaista kamerakuvaa, mikä tuntuu olevan kovasti suosittua tällä hetkellä. Täysi uuvutustyrmäys iski kuitenkin väliajalla ja minä sekä seuralaiseni hiippailimme kotiin teekupin äärelle. Taide parhaimmillaan voimaannuttaa ja virkistää mieltä. Nyt meni voimat…

Esityksen tarjosi Kansallisteatteri ja kuvat Tommi Mattila.

Kettumäen kansanpuiston joulutunnelmia

Kettumäen kansanpuistossa Kuusankoskella voi nähdä jo vilaukselta tonttuja.

Työväen asuntoalueella sijaitsevan Kääriäisen työläiskodin rapun pielessä tonttu katselee sisäänkulkijoita.

Tervetuloa sisälle!

Talo on täynnä tunnelmallisia nurkkauksia ja retrotavaroita.

Meilläkin oli pienenä oikeat kynttilät kuusessa ja tällaiset kynttilänjalat.

Kirjatonttu on kaivanut esille luettavaa joulunpyhiksi.

Kouvolanseudullakin odoteltiin vielä lunta ja valkoista joulua.

Kettumäen alueella on paljon mielenkiintoista katsottavaa. Siellä on tunnelmallisen työläisalueen ohella mm. järviruo’osta ja muista luonnonmateriaaleista valmistettuja mallikotarakennuksia. Kesällä voi vierailla kotieläinpihalla.