Keukenhofin tulppaanit – Amsterdam

Olen haaveillut pitkään tulppaanimatkasta Hollantiin. Lähdimme retkelle Keukenhofin puutarhaan Amsterdamin liepeille viimeisenä mahdollisena hetkenä. Puisto suljettiin tältä keväältä viikonloppuna.

Lensimme perjantaina aamulennolla Amsterdamiin. Yhdeksän maissa kaarsimme jo jonoon Schipholin lentokentän kulman taakse. Kioskista ostimme pakettilipun, jolla sai sekä bussimatkat että sisäänpääsyn puutarhaan. Busseja kulki lentokentän ja Keukenhofin välillä kymmenen minuutin välein, sillä vierailijoita riitti. Puutarhan parkkipaikalla oli vilkasta jo aamupäivälläkin.

Meriharakka-blogista sain hyvän vinkin suunnata suoraan alueella sijaitsevan tuulimyllyn vierelle. Sieltä lähti tunnin kanavaristeilyjä kukkapeltojen keskelle. Monet pelloista oli jo leikattu, sillä kukinta alkoi olla ohi. Mukava oli kuitenkin kuunnella selostus tulppaaninviljelystä. Samalla bongailimme joella lintuja ja innokkaita kukkaturisteja.

Puutarha-alueella oli useita eri halleja, joissa oli esillä tulppaanien lisäksi orkideoita ja muita värikkäitä kukkia. Asetelmia riitti vaikka minkälaisia.

Kierreltävää ja katseltavaa riitti, vaikka puisto oli auki kevään viimeistä viikonloppua.

Otimme rennosti kahdeksan hengen seurueella. Lounasta saimme alueen keskellä sijaitsevasta ravintolasta. Piknik-peitolla oli mukava lökötellä lounaan jälkeen seurustelemassa ja napsimassa minipannareita kahvin kanssa.

Keukenhof on yksi maailman kauneimmista puutarhoista tulppaaniaikaan. Tuntui aivan käsittämättömältä millainen määrä erilaisia tulppaaneja on olemassa. Värejä ja muotoja oli loppumattomiin. Meriharakan lisäksi Tämä matka -blogista löytyy perusteellinen tulppaanipostaus.

Keukenhof oli loistava aloitus Amsterdamin matkalle ja tulppaanit tuli bongattua heti alkumatkasta. Reilun puoli päivää saimme hyvin kulumaan puutarhaa kierrellessä. Illaksi suuntasimme Amsterdamin keskustaan paikallisasukkaiden suosittelemaan Mappa-ravintolaan lähelle Punaisten lyhtyjen aluetta. Suosittelen ravintolaa, sillä ruoka ja tarjoilu olivat erinomaisia. Illallisen jälkeen lähdimme iltakävelylle punaisten lyhtyjen alle ja siinä riittikin teineille ihmeteltävää. Matkailu avartaa 🙂

Ensimmäisen matkapäivän jälkeen unta ei tarvinnut kauaa houkutella, kun aamulla herätys oli ollut jo neljän maissa. Tyytyväisin mielin kaikki kellahtivat peteihinsä keräämään voimia uuteen päivään.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Keukenhofin tulppaanit – Amsterdam

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s