Kaupunkiveneilyä

Kaupunkiveneilyssä on tullut muutaman viikon tauko, kun lomavarpaita on lioteltu muissa vesissä. Paluu arkeen ja kotikonnuille sisältää mukavia elementtejä, kuten Skipperin veneet rannassa.

Melkoinen tuuli puhalteli lahdella, mutta koska ilma oli muuten mukava, niin päätin käydä pienellä soutulenkillä.

Kaupunkivene Raukee starttasi vastatuuleen kohti Laajalahden ulappaa, missä purjelautailijat jo harjoittelivat käännöksiään.

Tunnin soutulenkillä tuli mukavasti lämmin. Kirkkovenesoutajat suhauttivat vauhdilla ohi, mutta minulla ei ollut kiire minnekään. Kesä jatkuu!

Auringonkukkia juhlapäivänä

Kirmasin pitkin Tuomarinkylän peltoja keräämässä lempikukkiani auringonkukkia. Juuri tänään 18.8 on hääpäivämme vuosipäivä. Minun hääkimpussani oli aikoinaan auringonkukkia ja juhlapaikka oli koristeltu myös niillä. Nyt on mukava muistella tuota ihanaa juhlaa auringokukkakimppu olohuoneen pöydällä. Tuomarinkylän pellolta saa käydä poimimassa ilmaiseksi kukkia ja niitä kyllä ainakin toistaiseksi riittää.

Ihana auringonkukkakimppu oli viikonloppuna myös ystävän aurinkoisissa juhlissa. Syntymäpäiväsankari oli pukeutunut kauniin keltaiseen juhlamekkoon.

Pekka ja kitara

Hämärtyvässä kesäillassa syttyivät valot esiintymislavalla. Kesän viimeinen latokonsertti käynnistyi Pekka Simojoen toivottaessa kuulijat tervetulleeksi.

Lato oli täynnä viimeistä paikkaa myöten. Seitsemänkymmenen kuulijan voimin toivotettiin tervetulleeksi yksi tämän hetken tuotteliain ja tunnetuin suomalainen gospelmuusikko ja hengellisten laulujen tekijä.

Tunnen Pekan useamman vuosikymmenen takaa ja olin todella iloinen, että saimme Pekan mukaan latokonserttitunnelmiin. Pekan tarinat ja yhteislaulut vauhdittivat iltaa.

Niin Pekka kuin yleisö viihtyivät hyvin. Konsertin jälkeen oli mukava vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Pohjoisimmat vieraat saapuivat Pielavedeltä saakka. Lyhyin matka oli naapureilla, jotka tulivat pellon poikki.

Pikku hiljaa vieraat lähtivät ja valot sammutettiin. Konserttilato jäi haaveilemaan seuraavasta kesästä ja uusista konserteista.

Kiitos systerille kuvista!

Lisää kuvia laitan Teijon Triumfi facebook sivuille.