Lokki – Kansallisteatteri

Kansallisteatterissa 25-vuotistaiteilijajuhlaansa viettävä Maria Kuusiluoma esiintyy Anton Tšehovin näytelmässä Lokki upeana Irina Arkadinana unelmaroolissaan. Bloggariklubilla huhtikuussa Kuusiluoma kertoi näytelmän valmistumisesta ja innokkaasta odotuksestaan. Nyt on odotus palkittu ja hän on päässyt tekemään hienon ja valovoimaisen roolin, upea nainen!

Lokkia värittää vahvasti ihmisten kaipuu. Kaikki kaipaavat jotain. Näytelmä on ote kaipuun galleriasta, jossa tuskailun jälkeen tyydytään kohtaloon ja ihmetellään elämän kummallisuutta. Näytelmää katsoessani melkein teki mieleni kiljua, että lopettakaa ja tehkää jotain, muuten lipuu elämä ohi…ja sitten kuuluu aseen laukaisu.

Huomaan tällä hetkellä pitäväni enemmän uusista ja yllättävistä näytelmistä kuin vanhoista klassikoista. Klassikoilla on kuitenkin oma paikkansa. Tämä ei ole ollenkaan huono valinta katsottavaksi. Kuusiluoman lisäksi näytelmän lauluesitykset olivat mieleenpainuvia ja vaikuttavia, kuten myös lavastus.

Näytelmän tarjosi Kansallisteatterin Bloggariklubi, kuva Tommi Mattila.

Pelle

Minusta sirkuksen pellet ovat ristiriitaisia hahmoja. Niissä on yhtäaikaa hellyyttävää surumielisyyttä sekä lapsenomaista onnea ja riemua. Kun naurat pellen toilauksille yleensä naurat myös itsellesi.

Melli Maikkulan Kansallisteatterille kirjoittama näytelmä Pelle on nerokas ja monikerroksinen komedia peloista ja ihmeistä. Se kysyy, kuinka tulla toimeen asioiden kanssa joita ei voi muuttaa.

Liittymämyyjä, terapeutti, häät ja isänä pelle ovat ainekset, josta saisi kasaan typerän farssin. Maikkula kokoaa kuitenkin hyväntahtoisen tarinan, joka ilahduttaa ratkiriemukkaalla huumorilla, mutta samalla pysäyttää lähestymällä hienovaraisesti ja pieteetillä vaikeita asioita.

Näytelmä on toivoa täynnä, kun vähän liikutaan omista poteroista ja suostutaan avaamaan ajattelua uusille urille.

Kansoittakaa katsomon penkit, sillä tämä on suloisen kaunis pieni näytelmä, upeat näyttelijät ja erityiskiitos esityksen huikean hienolle klovnerialle. Vaikka et tiedä huomisesta, niin tänään kannattaa istuttaa omenapuu tai maalata taulu tai lähteä Prismaan ostoksille 🙂

Yhteistyössä Kansallisteatterin Bloggariklubi

Valokuvat Kansallisteatteri / Cvijeta Miljak, maalaus Tiitus Petäjäniemi

Teini teatterissa – Sapiens

Yhteistyössä Kansallisteatteri

Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä oli 11.9.2019 kantaesitys teoksesta Sapiens, joka perustuu Yuval Noah Hararin alkuperäisteokseen. Lähdin tuuraamaan äitiäni blogistiksi teatteriin. 

Ennakkokäsitykseni esityksestä olivat vähintäänkin skeptiset. Miten ihmeessä historiasta voidaan tehdä teatteria, kun kyseessä on koko ihmisen historia, eikä vain yksittäinen tapahtuma? Suurmusikaalien ystävänä odotukseni eivät olleet taivaissa. Luin käsiohjelman teatterilla ja sain jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä olen tullut katsomaan. Esitys käsittelee siis ihmisyyttä. Vieläkään en ollut varma siitä, mitä tulisin pian näkemään.
Tiivisti sanottuna esitys oli pikakatsaus ihmisen historiaan. Luontodokumenttimainen tunnelma sai alkunsa heti alussa, kun kuulin Jarmo Heikkisen rauhallisen äänen. En ole kovin monia dokumentteja nähnyt, mutta silti ääni oli minullekin tuttua tutumpi. 
Visuaalisesti koko esitys oli kaunis. Tekniset toteutukset olivat luovia ja tutusta poikkeavia, mutta ei missään nimessä huonoja. Puvustus oli mieleenpainuva hyvällä tavalla, etenkin alun karvaiset ihmiset. 
Kansallisteatterilla on upeat puitteet tehdä hienoa teatteria. Pidän luovista ratkaisuista, mitä lavalle on tuotu. Erilaisten äänitehosteiden käyttö oli ihailtavaa: lattia narisi ja varoittavia piippauksia kuului kun lavaa rakennettiin menossa. Erityisesti ratkaisu ”näyttämömies-sapienseista” oli mielenkiintoinen. Lavaa ikään kuin rakennettiin samalla kun tarinaa kerrottiin eteenpäin. Tämä toimi hyvin. 
Tarina eteni alkukantaisesta ihmisestä nykypäivään. Välillä heitettiin vitsiä siitä kuinka ihmisen kommunikaatiokyvyt on tarkoitettu juoruamiseen, mutta tällekin esitettiinkin hyvät perusteet. Toisessa kohtaa selitettiin yleisölle markkinatalouden toiminnasta. Esitykseen oli hauskalla tavalla upetettu pieniä yksityiskohtia, jotka eivät tainneet olla historiallisesti tosia. Epäilen vahvasti, että tulen keksimisen aikaan ihminen on saanut käsiinsä pullollisen ketsuppia saatika Suomen leijonien pelipaidan. Kovin erilaisilta kuulostavat palat olivat yksi toimiva ja sulava kokonaisuus. Asiasta toiseen hypättiin usein melko kärkkäällä väitteellä, mutta mitkään syytöksistä eivät jääneet perättömiksi huhuiksi. 
Esityksessä oli tieteellinen ote, sillä ihmisen historia perustuu faktaan, mutta ne asiat, mitkä tekevät teatterista niin ihanan eivät kärsineet tästä tyylistä. Hetkeäkään en tuntenut kuuntelevani puuduttavaa luentoa, vaan mielenkiinto pysyi esityksen loppuun asti hereillä.  
Olin yllättynyt että verrattain pienehköllä näyttelijäkaartilla on saatu näin suuri kokonaisuus toimimaan näin hyvin. Skeptisyydestäni huolimatta oli todella positiivisesti yllättynyt. Mistään en osaa juuri nyt valittaa, paitsi ehkä siitä että näyttelijöiden maskit olivat hieman pelottavia. Asiaa tosin helpotti se että olin jättänyt silmälasini kotiin. Sapiens sopii jopa teini-ikäiselle musikaalien ja komediateatterin ystävälle kuten minä. En voi muuta kuin sanoa että olen tyytyväinen siihen, että lähdin katsomaan tätä näytelmää.
Näin siis teatterista raportoi lukiolaisikäinen teini, joka lupasi suositella esitystä koulun ilmaisutaidon opettajalle ja oppilasryhmälle. Maaliskuussa käsikirjoittaja Minna Leino ja ohjaaja Anni Klein kävivät kertomassa Bloggariklubilaisille näytelmän rakentumisesta. Lopputulos on ilmeisen onnistunut.
Valokuvat esityksestä Katri Naukkarinen / Kansallisteatteri